Osa poronomistajista ottaa omat poronsa aitaan talvikuukausiksi. Tämä helpottaa porojen pitämistä tokassa ja suojassa pedoilta, mutta toisaalta lisää merkittävästi ruokinnan tarvetta.
Poroja lisäruokitaan talvisin tarpeen ja tilanteen mukaan koko poronhoitoalueella. Hyvillä laidunmailla ja hyvissä olosuhteissa ruokintaa ei välttämättä tarvita. Metsätalousalueilla porojen talvinen lisäruokinta on jo pitkään ollut välttämätöntä, sillä luonnonravintoa ei vanhojen metsien katoamisen myötä ole helposti saatavissa. Ruokinnalla porot saadaan pysymään hyväkuntoisina ja tuottamaan hyviä, elinvoimaisia vasoja. Ruokinnan ansiosta poroja ei Suomessa kuole nälkään massoittain, vaikka luonnonolot talvella koettelisivatkin.
Osa paliskunnista harjoittaa perinteistä talvista tokkapaimennusta moottorikelkkojen ja koirien avulla. Perheet, suvut tai kylät voivat muodostaa tokkakuntia, jotka hoitavat ja paimentavat porojaan yhdessä.
Moottorikelkan ansiosta poromies pystyy liikkumaan tokkaa nopeammin
1960-luvulla alkanut moottorikelkan käyttö muutti poronhoitoa paljon. Aiemmin tokkia paimennettiin hiihtäen. Hiihtäen tapahtuvassa paimennuksessa poromiehen tuli pysytellä jatkuvasti tokan läheisyydessä. Moottorikelkan ansiosta poromies ajaa nykyisin usein yöksi kotiin ja tarvittaessa porot saadaan nopeasti liikkeelle ja siirrettyä toiseen paikkaan. Nykyteknologian avulla poroista saadaan myös paikkatietoja GSM/GPS-pantojen avulla: muutama pannoitettu poro antaa samalla tietoa tokan sijainnista ja liikkeistä.
Moottoriajoneuvojen käyttö on tehostanut poronhoitoa, mutta myös lisännyt kustannuksia. Nykypäivän poronhoito onkin taiteilua tehokkuusvaatimusten ja kannattavuuden välimaastossa.